Miksi ihoa kannattaa hoitaa?
Iho on suurin elimemme. Se huolehtii lämmönsäätelystä ja kuona-aineiden poistosta. Se suojaa meitä ulkoisilta haittatekijöiltä, kuten auringon uv-säteiltä ja saasteilta, joten ei ole yhdentekevää miten siitä huolehdimme.

Mitä kuuluu päivittäiseen/viikottaiseen ihonhoitoon?
Varsinkin esiintyjälle kasvojen ihonhoito on tärkeää. Matkustaminen, uni, stressi, ravinto tai niiden puute, vaikuttavat nopeasti ihon kuntoon. Ihonhoitorutiineihin pitäisi kuulua joka päivä puhdistus ja oikeanlaiset voiteet. Kuorinta ja naamio silloin tällöin antavat kaivattua lisäboostia ja ravintoa ihosoluille. Juonteet mataloituvat ja ihosolut toimivat kunnolla. Silmänympärysiho on huomattavasti ohuempaa kuin iho muualla, joten sille on omat, siihen tarkoitetut tuotteet. Ja myös huultenympärysihosta onhuolehdittava.
Nämä toimenpiteet eivät vie päivästäsi aikaa kuin muutaman minuutin, mutta niillä on huomattava vaikutus ulkonäköösi jameikin asettumiseen ja pysyvyyteen iholla. ja huom! tämä kaikki koskee myös miehiä!
Meikki
Hyvillä ja omalle iholle sopivilla meikkituotteilla voit hoitaa ihoasi. Päivämeikin voi tehdä kevyemmin ja vaaleammilla sävyillä kuin esiintymismeikin. Kevyt peittävyys meikkivoiteessa, hehkuva poskipuna, vaaleat sävyt luomilla, pieni rajaus ja ripsiväriä sekä huulipuna /kiilto, ne riittävät. Lopputulos on aina hyvä tarkastaa päivänvalossa.

Kuvaus/TV-meikki
Kuvaus- ja tv- meikkiä on hyvä harjoitella etukäteen. Huomioitavaa on, että kuvausvalot vaativat paljon vahvemman meikin kuin arkimeikki normaalisti on. Lisäksi meikki tehdään mattapinnan jättävillä tuotteilla. Liika kiilto ei ole eduksi.
Pohjustustuote (tasoittaa ihon pintaa ja värisävyä/antaa hyvän pohjan meikkivoiteella/lisää meikin kestävyyttä), meikkivoide, peitevoide tummille silmänalusille, korostus- ja varjostusvärit (välttäen liian oranssisia ja kiiltäviä sävyjä), puuteri, tummahkot luomivärit, rajauskynä, ripsiväri (lisäksi muutama irtoripsitupsu tai koko ripset), poskipuna ja huulipuna tai kiilto. Kulmat on hyvä laittaa myös kuntoon. Meikin kestävyyttä voit parantaa meikinkiinnityssuihkeilla.
Miesten on myös hyvä tasoittaa ihon värisävyä, peittää tummat silmänaluset, puuteroida liika kiilto pois ja esim. luomivärillä tasoitella parran seassa esiintyviä paljaita kohtia.
Hiukset, kynnet ja vaatetus
Kädet ja kynnet on myös hyvä hoitaa kuntoon…ne ovat esillä koko ajan, kun mikrofoniin lauletaan. Hiusten hyvä väri ja leikkaus tai kampaus, lisää edustavuutta. Esiintyjän on hyvä miettiä myös pukeutumistaan: millaisen vaikutelman haluaa itsestään katsojille ja tuomareille antaa? Itse Tv- lähetyksissä on hyvä välttää pieniä ja suuria kuvioita. Beige ja ruskea väri haalistavat sinua entisestään..jos näitä värejä haluaa käyttää, lisää mukaan jokin värikäs vaate, esim. huivi. Ole tarkka yksityiskohdissa.
Kaiken jaksamisen ja kauneuden pohjalla on laadukas ja ravintorikas ruoka. Se on hyvän olon, jaksamisen ja ihonhoidon tärkein elementti!
Mikäli et löydä sopivia tuotteita tai värisävyjä, kysy rohkeasti neuvoja!
– Tarja Peltonen
Ps. Tarja on mukana myös Himoksella Kultakurkku karaoken lopputapahtumassa 11.-12.10.2019 – tutustu palveluihin täältä!
5 ajatuksia aiheesta “Esiintyjän ihonhoito ja meikki”
Downloading the app was incredibly straightforward and the performance is flawless. I love how they keep the game library fresh with new releases every month. The cashback program is a lifesaver after a rough session. It feels like a premium experience without any of the usual delays. jili77logindownload
What keeps me coming back is how much they actually listen to player feedback. The promotions change regularly and the games are tested for fair play so I never worry about rigged outcomes. auroobetcasino
As a regular player in the region this site really knows how to cater to local preferences and the support team understands our payment options perfectly. The games are fast paced and the celebrations when you hit a win feel genuine. A vibrant and dependable choice for anyone who wants a lively gaming environment. ngcircuscasino
Just started playing here a week ago and I’m already hooked. The rewards system is very generous. Glad I found vnnohu009 early on.
[8153]maxbetbd Official Login | সেরা অনলাইন ক্যাসিনো ও স্লট গেম,maxbetbd অফিসিয়াল লগইন করে সেরা অনলাইন ক্যাসিনো এবং স্লট গেমের অভিজ্ঞতা নিন। অ্যাপ ডাউনলোড করুন এবং দ্রুত টাকা তোলার সুবিধা উপভোগ করতে আজই যোগ দিন। visit: maxbetbd