Yhteistyökumppanit: KWC, Singa & ViihdeSallap!

Kärkikaraoken loppukilpailu lähestyy hurjaa vauhtia ja nyt onkin oiva paikka esitellä yhteistyökumppanit: ensimmäisenä vuorossa KWC ja Singa. Yhteistyökumppanit mahdollistavat jälleen tänä vuonna laulajille uusia mahdollisuuksia!

KWC: Kahdeksastoista karaoken MM-kilpailu on nyt käynnissä!

Karaoken maailmanmestaruuskilpailu on koko maailman suurin harrastajien laulukilpailu. Alkukarsintoja käydään samanaikaisesti noin kolmessakymmenessä eri maassa, joissa tuhannet laulajat ponnistelevat päästäkseen omiin kansallisiin loppukilpailuihinsa ja lopulta MM-finaaliin.

Kilpailu alkoi Heinolassa vuonna 2003, ja sen jälkeen maailmanmestaruudesta on kisattu mm. Bangkokissa, Moskovassa, Irlannin Killarneyssa, Lappeenrannassa, Helsingissä, Tukholmassa, Singaporessa, Vancouverissa ja Tokiossa.

KWC 2020 finaali lauletaan Torontossa, Kanadassa, 19.-21. marraskuuta. Koko kevään ja kesän eri maiden lauluharrastajat kisaavat kansallisissa sarjoissaan edustuspaikasta Torontossa.

KWC karaoken suomenmestaruuskilpailusta lähetetään kaksi soololaulajaa ja yksi duetto edustamaan Suomea.

Singaa soolona tai järjestä karaokebileet kavereiden kanssa

Aina kun laulattaa Singa nettikaraoke on käytettävissäsi. Karaoke toimii mobiililaitteilla, nettiselaimessa, Apple TV:ssa ja Android TV:ssa.

Laula kaikki suosikkisi vanhoista klassikoista uusimpiin hitteihin. Sadoista teemoitetuista laululistoista löytyy laulettavaa joka tilanteeseen. Voit säätää sävelkorkeuden äänellesi sopivaksi ja valita mukaan apulaulun. Olitpa sitten kokenut laulukonkari tai aloittelija, niin karaoke onnistuu yhtä helposti.

Kokeile ilmaiseksi tai laula rajattomasti Singa Premiumilla!

karkikaraoke
Kuva: Jaakko Manninen

Kumppanimme tarjoavat tämän vuoden kilpailun palkinnot!

Joka sarjan kärkikolmikko saa kutsun suoraan KWC Suomenmestaruuskilpailun elokuiseen finaaliin Original Sokos Hotel Vantaalle, ja siten mahdollisuuden edetä Suomen joukkueeseen maraskuiseen Karaoken MM-finaaliin Kanadan Torontoon. Oletko se sinä?

Kilpailun voittajat saavat lisäksi kolmen kuukauden maksuttoman Singa Premium -tilauksen, eli koko Singan 80 000 karaokekappaleen katalogin laulettavaksi omaan puhelimeen, tablettiin, tietokoneeseen tai televisioon.

sing
Kuva: Jaakko Manninen

Jos Singa ei ole vielä tuttu, kannattaa käydä tutustumassa – vaihtoehtoja löytyy paljon! Yllätä vaikka ystäväsi lahjakortilla maailman parhaaseen karaokepalveluun 😉

Näiden lisäksi luvassa myös muita yhteistyökumppaneiden palkintoja, joista lisää myöhemmin. Kerro ajatuksesi kilpailun palkinnoista – voit myös esittää toiveita tulevien kisojen palkinnoiksi!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.